Avainsana: juristi Seinäjoki
-

Miksi perunkirjoitus ja perukirja kannattaa antaa juristin hoidettavaksi?
Ammattilaisen, kuten perintöasioihin erikoistuneen juristin tai asianajajan palkkaaminen tehtävään voi tuntua kalliilta, mutta sillä voi välttää monia ongelmia. Perunkirjoituksen hoitaminen vaatii juridista osaamista, verotuksen tuntemusta ja tarkkuutta. Virheiden ja riskien välttämisen lisäksi juristi auttaa ymmärtämään ja ennakoimaan verotuksellisia seikkoja. On hyvä muistaa myös, että perunkirjoituskustannukset ovat perintöverotuksessa vähennettäviä kuluja eli ne vähentävät kuolinpesän netto-omaisuutta, josta…
-

Edunvalvontavaltakirja tulisi olla jokaisella
Edunvalvontavaltuutuksella turvaat itsemääräämisoikeutesi toteutumisen myös silloin, kun et enää itse kykene hoitamaan asioitasi. Edunvalvontavaltuutus mahdollistaa hyvin pitkälle ulottuvat valtuudet päämiehen taloudellisten ja henkilökohtaisten asioiden hoitoon. Lainsäädäntö kuitenkin rajaa tietyt tilanteet edunvalvontavaltuutuksen käyttöalan ulkopuolelle, joista esimerkkinä mainittakoon esimerkiksi testamentin tekeminen päämiehen puolesta. Vakava sairastuminen ei katso ikää. Sairaus tai onnettomuus muuttaa elämää ja arjen tuttuja kuvioita…
